MINUSTA
Opiskelin osteopaatiksi Helsingissä Metropolia Ammattikorkeakoulun osteopatian tutkinto-ohjelmassa ja valmistuin keväällä 2023. Osteopatian opinnot kestävät neljä vuotta ja sisältävät erityisen paljon anatomiaa sekä käytännön harjoittelua.
Osteopatiassa minua miellyttää erityisesti sen ihmislähtöisyys. Asiakas on oman kehonsa asiantuntija ja tärkein informaatio tulee häneltä itseltään. Tämän vuoksi pyrin olemaan aidosti läsnä, kuuntelemaan tarkasti ja esittämään kysymyksiä. Tavoitteeni on luoda vastaanotostani turvallinen tila, johon asiakkaani on helppo tulla ja tarvittaessa jakaa kanssani vaikeampiakin aiheita - terveydenhuollon ammattihenkilönä olen asioistasi aina vaitiolovelvollinen.
Valmistumisen jälkeen olen lähtenyt jatkokouluttautumaan ja syventämään
osaamistani edelleen. Pyrin ylläpitämään monipuolista osaamista, mutta
erityisen mielelläni käytän kuitenkin lempeämpiä epäsuoria tekniikoita,
joiden vaikuttavuuden olen omakohtaisten kokemusten myötä todennut
omassa kehossani. Oma tyylini tehdä osteopatiaa kehittyy ajan kanssa, käytännön asiakastyön myötä. Tällä hetkellä erityisen mielenkiinnon kohteena ovat biodynaaminen osteopatia, neurotiede ja sensomotoriikka.

Koulutukset
Merja Aalto 2024: Sensomotorinen Valmentaja
Pekka Kumpulainen 2024: Neurologinen kuntoutus manuaalisessa terapiassa
Mika Kivistö & Eliisa Karttunen 2024: Raskauden ja synnytyksen fysiologia ja osteopatia 2
Werner Van Camp 2024: Lastenosteopatia - SOCK 3
Mika Kivistö & Lasse Maijala 2024: Lasten osteopatia 3
Werner Van Camp 2024: BioBasics - The Biodynamic View of Osteopathy in the Cranial Field
Mika Kivistö & Eliisa Karttunen 2024: Raskauden ja synnytyksen fysiologia ja osteopatia 1
Suomen Osteopaattiliiton kevätkoulutus, Michael Kuchera 2024: Krooniset keskushermostotason kiputilat: Polyvagaalisen ja tasapainottavien autonomisen hermoston lähestymistapojen yhdistäminen
Marjo Remes ja Anne-Mari Raivio 2024: Refleksitestaus
Marjo Remes ja Anne-Mari Raivio 2023: Refleksiharjoittelu osaksi arkea
Mika Kivistö & Lasse Maijala 2023: Lasten osteopatia 1
Paolo Tozzi 2023: Osteopaattinen lähestymistapa faskiaan osa 4 - The Osteopathic Approach to Fascia
Suomen Osteopaattiliiton kevätkoulutus, Christian Fossum 2023: Osteopaattinen kliininen näkökulma onteloiden hoitoon - Osteopathic Considerations of Pressure Regulation
Osteopaatti, Metropolia Ammattikorkeakoulu 2023
Luonnontieteiden kandidaatti, Itä-Suomen Yliopisto 2013